Positiivinen psykologia

Tiede hyvinvoinnin taustalla

Emilia Lahti


Emilia bio pic 3_editEmilia Lahti
YTM, MAPP

Emilia on sovelletun positiivisen psykologian asiantuntija ja yksi Euroopan ensimmäisiä soveltavan positiivisen psykologian maistereita. Hän opiskeli  Dr. Martin Seligmanin ohjauksessa Pennsylvanian yliopiston MAPP-ohjelmassa, jonka muita opettajia olivat mm. Barbara Fredrickson, Adam Grant, Barry Schwartz, Jonathan Haidt ja Roy Baumeister. Hän kirjoitti lopputyönsä MacArthur fellow Angela Duckworthin alaisuudessa aiheenaan äärimmäisistä vastoinkäymisistä selviäminen ja sisu.

Emilian väitöskirjatutkimus Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselle tarkastelee sitä ilmiötä, jonka seurauksena tai kautta yksilöt ja yhteisöt kurottautuvat yli oletettujen resurssiensa. Väitöskirjansa osana hän pyrkii ymmärtämään ja käsitteellistämään myös sisun käsitettä. Sisua on sen yli 500 vuotisen olemassaolon aikana tähän mennessä tutkittu lähinnä historiallisena ilmiönä sekä suomalaiseen kulttuuri-identiteettiin liittyvänä piirteenä. Sisu tutkimuksellina käsitteenä teki kirjadebyyttinsä lokakuussa 2014 ilmestyneessä teoksessa Positiivisen psykologian voima (PS-kustannus) ja uudelleen kirjassa sisun vutta juhlistaneessa kirjassa Sisu: Tarinoita itsensä ylittämisestä ja yhdessä tekemisestä (PS-kustannus, 2015).

Vaikka sisu voi viitata toiminnan kestoon, ja sitä usein kuvataan kestävyytenä, sen uniikki olemus tuntuu liittyvän enemmän kykyyn selvitä haasteista, jotka ylittävät oletetut psyykkiset tai fyysiset resurssimme tietyssä hetkessä. Havainnollistavaa on kenties sanoa, että sisu alkaa siellä, missä sinnikkyys ja periksiantamattomuus loppuvat.

Sovelletun psykologian lisäksi hänen intohimoskaalansa kattaa aiheita kuten systeemiajattelu ja systeemiäly, käytännön filosofia, myötätunto, post-traumaattinen kasvu, naistutkimus, yhteiskunnan voimaannuttaminen sekä parisuhde- ja seksuaaliväkivallan ehkäiseminen sekä siitä toipuminen.

Tällä hetkellä hän valmistautuu yli 2000 kilometriä pitkään Uuden-Seelannin halkijuoksuun, joka on osa hänen luotsaamaansa ‘Sisu not Silence’ -kampanjaa. Sen tavoitteena on murtaa hiljaisuus parisuhde- ja seksuaaliväkivallan ympärillä, rohkaista niistä kärsineitä sekä edesauttaa nollatoleranssin kulttuurin syntyä kaikenlaisen väärinkohtelun suhteen.

Emilian olemassaolon päämäärä—ilmentyköön se niin paperilla kuin kasvokkaisissa kohtaamisissa—on toimia inhimillisen lämmön katalyyttina, ja siten rakentaa siltoja tämän hetken ja mahdollisten kukoistavien tulevaisuuksien välille.

Muut sivut:
Kotisivu
Blogi
Kolumni (The Art of Braintenance)
TEDx – Sisu: Transforming Barriers into Frontiers (4.12.2014)
Kirja: Positiivisen psykologian voima

Kontakti
Facebook: InspireSisu
Twitter
LinkedIn

“What we achieve inwardly will change outer reality.” Plutarch

1 thoughts on “Emilia Lahti

  1. Hei Emilia!

    Löysin sinut Juoksija-lehdestä (ensi syksynä olisi maastopuolimaratonin vuoro…)
    Olen itsekin jatko-opiskelija, tosin Turun yliopistossa (kauppakorkea ja markkinointi).
    Minulla on kokemusta kaikenlaisista mutkista matkalla – ja myös kuntoutumisesta!
    Kurssillani opiskeli 1980-luvulla huippuaituri Tuija Helander (tyttönimi), jolle vaihdettiin keuhkot.
    Minua kiinnostaa erityisesti valokuvan käyttö matkailumarkkinoinnissa ja flow.
    Esim. valokuvaamalla tai vain lintuja bongaamalla voi päätyä flow-tilaan!
    Tämä flow lienee yhteinen tekijä välillämme – ja mahdollisesti linkki Suureen Tuntemattomaan?

    Huomenna juttelen lisää professorini kanssa, tsemppiä t. Timo Martola

Jätä kommentti