Jumissa keksihyllyllä ja et osaa valita minkä merkkisen paketin kannat kotiin. Ansaitulla lomalla Lapissa, mutta mielessä nakertaa ajatus, että sittenkin olisi pitänyt lentää etelään. Miksi valitseminen on joskus niin vaikeaa, ja sitten kun vihdoin valitsemme, miksi olemme usein tyytymättömiä lopputulokseen?

Vastaus saattaa lymytä automaattisen tiedonkäsittelymme mekanismeissa.

900x900px-LL-682e98b1_CookieMonsterCupcakes

TÄMÄ tunne.

Se miten arvotamme tiettyjä asioita tai kokemuksia riippuu siitä, mihin vertaamme niitä. Ainainen entistä paremman elintason, auton tai sopivamman seurustelukumppanin metsästys saattaa muodostua noidankehäksi, joka on tuomittu johtamaan tyytymättömyyteen. Mielikuvaa siitä, että ”mitä sinulla ikinä onkaan nyt -ei riitä” vahvistetaan ympärillämme lakkaamatta. Tuotevalmistajat ja media suoltavat tuutin täydeltä vaihtoehtoja palvelemaan kyltymätöntä haluamme saavuttaa paras mahdollinen vastine sijoituksellemme (olkoon tuo sijoitus aikaa, rahaa, huomiota tai jopa rakkautta). Ottaen huomioon vaihtoehtojen paljouden ympärillämme on ironista, että tuon ns. ”parhaan mahdollinen” lopputuloksen saavuttaminen on lähes mahdotonta. Itse asiasssa juuri tämä vaihtoehtojen loputon määrä saattaa olla se, mikä kaikista eniten sotii tyytyväisyyttämme vastaan. Olemme usein niin huolissamme siitä, että olemmehan varmasti tehneet parhaan mahdollisen valinnan ja maksimoineet siitä saatavan hyödyn, että unohdamme nauttia siitä, mitä meillä on.

Vertailemisen sudenkupat –mistä siinä on kyse

Kun arvioimme kokemuksiamme, teemme useita erillisiä arviointeja. Ensinnäkin, vertaamme kokemustamme siihen, mitä toivoimme sen olevan ja millaiseksi se todellisuudessa osoittautui. Lisäksi me käymme mielessämme läpi kaikki edelliset vastaavat tilanteet, joissa olemme itse olleet tai joissa jokin tuntemamme henkilö on joskus ollut. Tästä mielikuvien myrskystä muotoutuu lukemattomia vaihtoehtoja sille, millainen tämänhetkinen kokemuksemme olisi parhaimmillaan voinut olla, ellemme olisi päätyneet tekemään kyseistä valintaamme. Menee jo aika vaikeaksi. Mutkistaaksemme asiaa vielä entisestään, emme ota näitä esimerkkejä erillisinä kokonaisuuksina ja vertaa niitä yksi yhteen lopputuloksen kanssa. Me otamme kaikki nämä potentiaaliset vaihtoehdot ja täydelliset lopputulokset, ja liimaamme ne mielessämme yhdeksi saumattoman virheettömäksi -ja täysin epärealistiseksi- kuvaksi. Miltei mikä tahansa reaalielämän kokemus on tuomittu kalpenemaan tämän idealisoidun illuusiojättiläisen rinnalla… ja koemme pettymyksen. Barry Schwartz sanookin TEDpuheessaan (klikkaa suomenkielinen tekstitys ikkunan oikeasta alakulmasta, linkki myös alla), että avain onneen ovat matalat odotukset. Mitä olet tästä mieltä? Olisi mukava kuulla kokemuksiasi ja saada keskustelua aikaan pp.fi-sivulla.

Kirjoittaja kenkäkaupassa Jakartassa 2009. Kääk!

Kirjoittaja kenkäkaupassa Jakartassa 2009. Kääk!

Otetaan esimerkki. Pohtiessamme esimerkiksi lomakohdetta, pidämme mielessämme kaikki ne vaikkapa viisi-kuusi upeaa vaihtoehtoa, joihin törmäämme esitteitä selaillessamme. Azorit on ilmiömäinen paikka surffaamiseen ja rantalomailuun (mutta sää on epävakaa), Uusi-Seelanti on puolestaan jännittävä ja naapuri ei ole käynyt siellä (se on tosin kallis ja kaukana). Toisaalta Lappi olisi kotimaassa. Luonto on upea ja sinne meneminen vaatii vähemmän matkustamista. Samalla se on kenties vähemmän eksoottinen. Suuntaamme kuitenkin iloisesti Lappiin.

funny-at-the-beach-expectation-vs-reality-01Vaikka reissu olisi kaikin puolin onnistunut kenties tulee lyhyt hetki, jona satumme syystä tai toisesta jumittamaan varpaat jäkälässä ja selkä täynnä paarmoja. Kalvava tunne lipuu mieleemme takaraivon uumenista: ”Ei olisi pitänyt kuunnella anoppia/aviomiestä/naapuria/ostaa sitä Grouponia. Lyön vaikka vetoa, että Azoreilla ei ole näin ärsyttäviä hyönteisiä ja Uudessa-Seelannissa olisi ollut hauskempaa.” Naps! –tyytymättömyysloukku louskahtaa kiinni ja aivomme jäävät armottomasti sen rattaisiin.

Emme ota huomioon, että ihan hyvin Azoreilla olisi voinut sataa kaatamalla, ranta olisi ollut katastrofi tai surffausta opetellessamme olisimme kenties päätyneet paikallisen meduusaparven uhriksi ja sen myötä ensi-apuun miettimään leppoisaa Lappia. Niin kauan, kun emme tiedosta näitä epärationaalisia vertailuprosesseja, olemme kohtuuhelppoa saalista tyytymättömyyden ansalle.

Huomionarvoinen seikka on myös se, että aika on rajallinen luonnonvara ja yksi arvokkaimmista resursseistamme. Kymmenien ja satojen vaihtoehtojen yksityiskohtainen punnitseminen, kun riski on pieni, on ajan heittämistä hukkaan.

”Miten vietämme päivämme vietämme elämämme.” -Annie Dillard

Niin se vain on. Harkitseminen on tärkeää, kun päätetään vaikkapa asuinmaata tai -aluetta, työpaikkaa tai lasten koulua. On kuitenkin yllättävää, kuinka paljon aikaa saatamme päätyä käyttämään varsin turhanpäiväisten päätösten pohtimiseen (esimerkiksi mitä shamppoota ostaa tai mitä tilata pääruuaksi ravintolassa). Tämän voit helposti tarkistaa seuraamalla päätösten tekemiseen käyttämääsi aikaa vaikkapa viikon ajan.

Kohti parempaa päätöksentekoa

Sitä mukaa kun maailmantalous vaurastuu (tietyissä osin maapalloa) ja meillä on mahdollisuus saada entistä enemmän ja parempia asioita, odotuksemme kasvavat. Alamme sopetua tiettyyn tasoon ja mikä ennen oli hyvää (ja teki meidät tyytyväiseksi) ei täytä uusia, korkeampia vaatimuksia (ns. hedonic threadmill; Schwartz, 2004). Kehitys on toki hyvästä. Tyytymättömyyden tunteemme ei kuitenkaan ole uuden teknologian, naapurin (tai edes ruotsalaisten) vika, vaan sen juuret ovat meissä itsessämme.

Jos vertailemisen prosessi on tiedostamaton ja riistäytyy käsistä, se johtaa loputtomaan entistä parempien kokemusten haalimiseen. On tärkeää tiedostaa, että ajattelumme ja päätöksentekomme ei ole aina ole niin loogista, kuin toivoisimme sen olevan. Jo tämän yksinkertaisen asian tiedostaminen voi auttaa meitä ymmärtämään omaa toimintaamme ratkaisevalla tavalla. Paras hyöty eletyistä hetkistä ja kokemuksista tulee silloin, kun olemme niissä aktiivisesti läsnä ja lakkaamme murehtimasta, mikä olisi voinut mennä paremmin.

Joskus voi olla hyvä idea tarkistaa omat arvonsa ja miettiä, millä todella on merkitystä.

Joskus voi olla hyvä idea tarkistaa omat arvonsa ja miettiä, millä todella on merkitystä.

Tehokas ja hyvinvointiamme tukeva päätöksenteko rakentuu sen pohjalle, että tiedämme mitä oikeasti tarvitsemme. Realistiset odotukset, omien arvojen tunteminen sekä sen ymmärtäminen, että aina ei kannata (eikä tarvitse) pyrkiä maksimoimaan jokaista yksittäistä valintatilannetta, voivat auttaa navigoimaan valintojen viidakossa. Voimme harjaannuttaa päätöksentekoamme, pyrkiä olemaan tietoisempia tiedonkäsittelymme sudenkuopista ja siten, nauttia valintojemme tuloksista enemmän. Antiikin Kreikan viisaus: ”tunne itsesi” kantaakin pitkälle tässä yhteydessä.

Hyvä päätöksenteko pähkinänkuoressa

  • Ota muutama minuutti ja pohdi mitkä ovat arvosi → arvot toimivat kartan tavoin ja auttavat sinua asettamaan tavoitteesi ja määrittämään sen, mitä toivot elämältä. Voit hahmottaa pitkän ja lyhyen tähtäimen päämääriä.
  • Valintatilanteessa pyri peilaamaan päätökset sen mukaan tukevatko ne asettamiasi lyhyen tai pitkän aikavälin tavoitteita.
  • Pyri tietoisesti välttämään hyödyn maksimoimista tilanteissa, joissa riski ei ole suuri.
  • Muista että ei ole olemassa lopullista varmuutta (kysy itseltäsi, miksi pitäisi olla), että teit parhaan mahdollisen valinnan.
  • Ole tietoinen tiedonkäsittelyn karikoista (vertailu ihannekuvaan ja lopputuloksen maksimointi).
  • Määritä miten paljon aikaa on järkevä määrä tiettyjen päätösten tekemiseen. Aseta itsellesi aikaraja ja heitä vaikka kolikkoa viimeisenä keinona!

Vinkkaan muuten katsomaan Dr. Barry Schwartzin hauskan ja havainnollistavan TEDtalkin (suomenkielinen tekstitys saatavilla). Kirjoita ihmeessä omat vinkkisi päätöksenteon helpottamiseksi alla olevaan kommenttiosioon!

Schwartz, B. (2004). The paradox of choice. Why more is less. New York: Ecco.