Image book

Helsingin kirjamessut 25.10.2015

On aika laittaa jälleen yksi hieno vuosi pakettiin ja suunnata nenät sisukkaasti kohti uusia tuulia!

Positiivinen psykologia on ottanut Suomen innostuksen aallolla ja te suomalaiset olette tehneet saman sankoin joukoin. Vuonna 2014 Suomi sai mm. ensimmäisen yliopistotasoisen positiivisen psykologian opintojakson Helsingin avoimen yliopiston toteuttamana. Kurssi täyttyi ennätystahdissa ja sille osallistui yli 600 innokasta opiskelijaa. Luennoitsijoina toimivat Lotta Uusitalo-Malmivaara, Frank Martela, Juhani Lehto, Emilia Lahti, Lauri Järvilehto, Juhani Ihanus, Anna Tapola, Heta Tuominen-Soini, Saara Salmi, Anna Mikkola, Jukka Mäkelä ja Nina Sajaniemi.

PP julkkarit

Positiivisen psykologian voima -kirjan julkistus Lasipalatsissa 15.10.2014

Positiivisen psykologian voima -kirja ilmestyi lokakuun 15. päivä ja rikkoi tietokirjojen myyntiennätykset paukkuen. Ensimmäinen painos on miltei loppuunmyyty ja uusia uunilämpimiä kappaleita jo odotellaan. Lämmin kiitos upealle PS-kustannukselle heidän huikean mahtavasta työstään!

Positiivisen psykologian FB-sivun jäsenmäärä tuplaantui ja kasvoi noin 4000 kieppeiltä lähelle maagista 10.000 rajaa (ja huom: täysin orgaanisen onnellisesti ja tykkäyksiä Kiinasta ostamatta : )) Postaukset saavat järjestelmällisesti satoja jakoja ja tykkäyksiä.

Positiivisen psykologian yhdistys polkaistiin käyntiin 11.12.2014 Pursimiehenkadun SIS. Deli -kahvilassa noin 40 innokkaan osallistujan lämpimässä läsnäinnossa. Lisää infoa  tulossa näille sivuille!

Kiitos teille kaikille, ihanat ystävät :  ) Tavataan ensi vuoden puolella – sisun juhlavuoden merkeissä!

Loppuun vielä vuoden 2014 suosituimmat postaukset, joita kehtaa lukea hamaan tulevaisuuteen.

1. Todellinen rohkeus – ja miksi tarvitset sitä tänä jouluna

Heikki Peltola positiivinen psykologia

Heikki Peltola positiivinen psykologian sivulla

2. Heikki Peltola: Menestys alkaa sanasta me

3. Positiivisen psykologian voima (ilmestyi 15.10.)
(Tittidii: Tilaus tämän linkin kautta pikku alennuksella ja ilman postikuluja, nam).

4. Maaret Kallio: Vierivä pari ei sammaloidu

5. Sisu rakentaa sillan tämän päivän ja huomisen välille