Kuva1Opportunity

Positiivinen suhtautuminen omiin kykyihinsä on tutkimusten mukaan yhteydessä lukuisiin elämänlaatua parantaviin asioihin. Se on yhteydessä muun muassa ihmisen mielenterveyteen, hyvinvointiin, onnellisuuteen, luovuuteen, tuotteliaisuuteen ja muista ihmisistä välittämiseen. Positiivisesta suhtautumisesta omiin kykyihinsä on hyötyä myös oppimisessa. Positiivinen suhtautuminen toimii eräänlaisena itseään toteuttavana ennusteena. Kun yksilö uskoo omiin kykyihinsä, hän todennäköisemmin tarttuu haasteisiin ja säilyttää motivaationsa epäonnistumisten edessä. Kun yksilö tarttuu haasteisiin ja jatkaa yrittämistä epäonnistumisista huolimatta, hän kehittyy ja todennäköisemmin lopulta onnistuu. Myös liian vähäinen usko omiin kykyihinsä toimii itseään toteuttavan ennusteena. Jos yksilö ei usko kykyihinsä, hän todennäköisemmin karttaa haasteita ja luovuttaa epäonnistumisten edessä. Näin ei synny kehitystä, eikä todennäköisesti onnistumisia.

Positiivisen suhtautumisen hyötyjen lisäksi, siitä saattaa olla myös haittaa oppimisen kannalta, etenkin silloin kun yksilö on keskittynyt puolustamaan tuota positiivista kuvaa itselleen ja muille, ei keskittynyt oppimaan. Mullistavissa tutkimuksissaan Stanfordin yliopiston psykologian professori Carol Dweck tunnisti lapsilla kaksi erilaista tapaa tulkita omia kykyjään ja valita oppimistilanteita. Osa lapsista uskoi, että kyvyt elämässä ovat synnynnäisiä. He uskoivat, että harjoittelulla ei voida paljoakaan vaikuttaa omiin kykyihin. Lapset, jotka uskoivat esimerkiksi, että älykkyys on synnynnäinen kyky, pyrkivät jatkuvasti tarkastamaan oman älykkyytensä tasoa mittaamalla omaa suoriutumistaan edessä olevasta tehtävästä. He olivat taipuvaisia valitsemaan tehtäviä, joissa olivat alun perin hyviä. He säilyttivät positiivisen kuvan korkeasta älykkyydestään välttelemällä haasteita, joiden ottaminen olisi aluksi saattanut saada heidät näyttämään vähemmän älykkäältä, mutta joiden ottamisesta olisi ollut myöhemmän oppimisen kannalta hyötyä. Nämä lapset olivat taipuvaisia selittämään, eivät yrittämään. Näin heidän oppimisensa rampautui.

Toinen osa lapsista uskoi, että kyvyt elämässä ovat tulosta harjoittelusta. He uskoivat, että älykkyys on seurausta tekemisestä ja suoriutuminen jossain tehtävässä mittasi ainoastaan suoriutumista kyseisessä tehtävässä, ei mitään yleisempää kykyä. He uskoivat, että suoriutuminen kertoi kuinka paljon yksilö oli harjoitellut kyseistä tehtävää ja että suoriutumista voidaan parantaa harjoittelulla. Nämä lapset olivat taipuvaisia valitsemaan tehtäviä, jotka olivat haastavia. Koska mikä tahansa kyky oli mahdollista oppia, lapset keskittyivät oppimaan uusia asioita sen sijaan, että olisivat keskittyneet ylläpitämään kuvaa omista kyvyistään itselleen ja muille. Nämä lapset keskittyivät yrittämään, eivät selittämään.

Kuva2Lapset (2)

Myöhemmissä tutkimuksissa on havaittu, että 85 prosenttia ihmisistä osoittaa selvää taipumusta suhtautua omiin kykyihinsä ja oppimistilanteisiin jommallakummalla tavalla.

Taipumusten välillä on myös havaittu selkeä ero lasten menestymisessä koulussa, myöhemmässä kouluttautumisessa, työssä menestymisessä, sekä tyytyväisyydessä elämään. Näyttää siltä, että eroa yksilöiden välille ei tee niinkään yksilöiden alkuperäiset kyvyt kuin uskomukset siitä mitä kykyjä yksilöt uskovat voivansa hankkia.

Tutkimukset eivät koske ainoastaan lasten tapoja suhtautua omiin kykyihinsä, vaan myös aikuisten. Kysy itseltäsi esimerkiksi kuinka monta kertaa olet myöhemmässä elämässäsi opinnoissasi tai työpaikallasi jättänyt jonkun kysymyksen kysymättä, koska olet pelännyt, että kysymys saa sinut näyttämään epäpätevältä. Kenties olet ajatellut, että kukaan muu ei kysy kysymystä, koska kaikki muut tietävät vastauksen, vaikka paradoksaalisesti moni muu miettii samaa asiaa. Tilanne on klassinen esimerkiksi tilanteesta, jossa sinun tulee valita näytätkö tässä hetkessä osaamattomuutesi ja opit uuden asian, vai näytätkö tässä hetkessä osaavalta ja jätät oppimatta sen. Osaamattomuuden näyttämisen pelko tässä hetkessä estää sinua kehittymästä ja saavuttamasta tavoitteitasi, joilla on merkitystä myöhemmän elämäsi kannalta.

Kuva3Aikuiset (2)

Positiivista on kuitenkin, että uskomukset omien kykyjen luonteesta ovat kohtalaisen helposti muokattavissa. Teoriaa soveltamalla on saatu hyviä tuloksia niin lasten kuin aikuisten oppimisen kehittämisessä. Tässä muutamia ajattelutottumuksia, joita voi pyrkiä soveltamaan omaan oppimiseensa, jos haluaa saada siitä parhaan mahdollisen hyödyn:

1)    Ajattele kykyjäsi harjoittelun tuloksena, älä synnynnäisinä. Hyväksy, ettet voi olla hyvä jossain asiassa, jos et ole harjoitellut sitä.

2)    Ajattele kykyjäsi yksittäisinä, älä yleisinä. Suoriutumisesi missä tahansa tehtävässä mittaa suoriutumistasi kyseisessä tehtävässä, ei mitään muuta. Se ei mittaa potentiaaliasi kehittyä kyseisessä tehtävässä, suoriutumistasi muissa tehtävissä, eikä ainakaan arvoasi ihmisenä.

3)    Ajattele tilanteita mahdollisuuksina oppia, älä mahdollisuuksina mitata kykyjäsi. Keskity yrittämisen kautta saavutettuun kehitykseen, älä epäonnistumisen tuomaan ikävään tunteeseen.

4)    Keskity heikkouksiesi voittamiseen, älä niiden peittelyyn. Palkinto ei ole siinä miltä näytät, vaan siinä keneksi kasvat.

5)    Keskity omaan suoritukseesi, älä muiden suorituksiin. Keskity kehittämään itseäsi, nauttimaan omien rajapyykkiesi saavuttamisesta ja niiden saavuttamisen tuomista emotionaalisista palkkioista.

Omaa suhtautumistaan omiin kykyihinsä on hyvä tarkkailla. On hyvä etsiä suhtautumisestaan sudenkuoppia, jotka mahdollisesti häiritsevät oppimista, ja näin oman elämän kannalta tärkeiden tavoitteiden saavuttamista. On myös hyvä opettaa tämä taito lapsilleen.

Kuvat: iStockphoto

Omakuva (2)Vieraskynä: Joni Martikainen on tietokirjailija ja yritysluennoitsija, joka on kiinnostunut psykologisen tutkimuksen käytännön sovellutuksista yksilön arjessa, organisaatioissa ja yhteiskunnallisella tasolla. Tällä hetkellä hän keskittyy viimeistelemään psykologian opintojaan Helsingin Yliopistolla. Lisätietoa Jonista löydät kotisivuilta: www.jonimartikainen.fi.